Vanhusten kotihoito ei toteuta palveluiden järjestämisen lakia eikä perustuslain henkeä.
Me kaikki olemme joutuneet näkemään median kautta surullisia ja pysäyttäviä kohtaloita jotka on aiheuttanut vanhuspalveluiden valittu kehityssuunta. Näitä anteeksiantamattomia ja selittämättömiä kohtaloita ei voi selittää työntekijöiden vähyydellä tai järjestelmien toimimattomuudella. Näiden kohtaloiden todellinen syy on valittu vanhuspalveluiden kehityssuunta jossa vanhus pyritään pitämään kodissa eli laitoshoidon ja tuetun asumisen järjestelmällinen alasajo. Kehityssuunta on aiheuttanut vanhuksille suunnatun kotihoidon kriisiytymisen sekä tuominnut tuhansia ja taas tuhansia vanhuksia yksinäisyyteen sekä kokemaan arvokkaina viimeisinä vuosina merkityksettömyyttä. Kunnissa työskentelevät kotihoitajat tekevät arvokasta työtä kovassa paineessa jaksamisen rajoilla, tietäen etteivät usein voi toimittaa vanhukselle sitä palvelua jota hän tarvitsisi.
Syyllinen on valittu kehityssuunta
Syyllinen tähän nopeasti pahenevaan tilanteeseen on yksinomaan valittu kehityssuunta. Tämä kehityssuunta löytyy vanhuksille tarjottavien palveluiden laista pykälästä 14. Tässä pykälässä edellytetään, että palveluita kehitetään ensisijaisesti kotihoitona. Kehityssuunta on täysin epäinhimillinen ja selittämätön sekä anteeksiantamaton. Kotihoito on inhimillinen ja perusteltu palvelu silloin kun vanhus voi vielä omatoimisesti ulkoilla ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Tämän hetken kehityssuunta tarkoittaa sitä, että kotihoidon piirissä pidetään vuodepotilaita sekä muistisairaita. Lakia pitää välittömästi muuttaa niin, että kehityssuunta tarjoaa vaihtoehtoja eri tilanteisiin. Sivistysvaltio ei voi hyväksyä sitä, että vanhukset tuomitaan tietoisesti yksinäisyyteen.
”Kunnan on toteutettava iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen kotiinsa annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla. Palvelut on sovitettava sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita. Hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain tässä laissa säädetyillä perusteilla.”
Kyseisen lain lisäys määrittelee vielä erikseen milloin kunta on velvollinen järjestämään pitkäaikaisen laitoshoidon. Huomioitavaa on, että rajaus syntyy ainoastaan lääketieteellisistä ja turvallisuuteen liittyvistä syistä. Inhimillisyys tai merkityksellisyys ei ole päätösperuste.
”14 a § (30.12.2014/1351)
Pitkäaikaisen laitoshoidon edellytykset
Kunta voi vastata iäkkään henkilön palveluntarpeeseen pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet.”
Oikea kehityssuunta
Lakiin on kirjattava kehityssuunnat niin, että vanhus voi halutessaan valita tilanteeseen sopivan tukimuodon. Vanhuksille tarjottavien palveluiden pykälä 14 julistaa vanhusten oikeuksia myös alla olevan mukaan.
”Pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.”
Minä en ymmärrä miten miltei liikuntakyvyttömän vanhuksen kotihoito voisi mitenkään täyttää yllä esitetyn lain kohdan. Enkä usko, että kukaan sitä voi minulle selittää.
Oikea kehityssuunta on muuttaa välittömästi lakia niin, että se ohjaa kehittämään jokaisen yksilön tarpeeseen oikeita ja inhimillisiä palveluita ilman lääketieteellistä syytä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuemme lisää kodinomaista asumista pienissä yksiköissä ja alamme välittömästi kehittää alueellisia kodinomaisia asumismuotoja joissa tuettu asuminen tapahtuu säilyttäen ihmisarvon sekä sosiaalisen elämän.
Vanhukset. Pelkkä kustannus ja yksityisten yritysten armoilla.
On totta, että vanhuksille tarjottavat palvelut ovat yhteiskunnan kustannusten kannalta raskaita kantaa. Kysymys on kuitenkin arvovalinnoista sekä inhimilisyydestä ja sille emme voi asettaa hintaa. Kotihoito, järjestettynä niin laajasti kuin laki sen tällä hetkellä määrittelee, ei kuitenkaan voi tulla niin kustannustehokkaaksi kuin se on ajateltu. Tämä johtuu siitä, että kotihoitopalveluiden varassa olevien vanhusten määrä kasvaa nopeasti. Tämä tuottaa lisää ongelmia palveluiden tuottamiselle sekä heikentää vanhusten oloja entisestään. Lisäksi vanhusta tullaan siirtämään jatkuvasti saamaan hoitoa sairaalaan ja takaisin kotiin. Heikentynyt vanhus ei pysty huolehtimaan itsestään niin, että kunto kohenee vaan seurauksena on aina hoitojakso sairaalassa. Se tulee olemaan jatkuvaa oravanpyörää. Kustannukset nousee koska kuljetukset, sairaalajaksot ja kuntoutus lisääntyvät.
Inhimillisen ja arvokkaan asumisen järjestäminen vaatii tässä kehityssuunnassa asumispalveluiden hankkimista yksityisiltä tuottajilta. Se taas tarkoittaa usein sitä, että vanhuksen asunto joudutaan myymään jotta kustannukset voidaan kattaa. Yksityisen tuetun asumisen hinta lienee tällä hetkellä noin 4 000 euroa kuukaudessa, riippuen paljon tarvittavista palveluista. Tämä ei toteuta peruslain pykälän 19 henkeä.
”Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.”
Sote- ja maakuntauudistus hankaloittaa tilannetta edelleen
Tähän mennessä varmaan jokainen on ymmärtänyt ettei hallituksen ajama laki ole toimiva. Mutta jos ajatellaan, että tämä kyseinen uudistus saataisiin hallituksen toimesta runnottua läpi niin tilanne monimutkaistuu edelleen. Nimittäin vanhusten palveluiden toteuttaminen ja vastuu siirtyy maakunnille. Se tarkoittaa yhä laajempia alueita ja yhä vähemmän rahaa. Kotihoito on ollut kriisissä jo kuntien järjestämänä enkä näe mahdollisuutta miten suurempi yksikkö saisi monimutkaisen palvelun toimimaan. Ei se toki mahdotonta ole mutta samaan aikaan yksi asia on täysin varma. Palvelut tulevat epätasa-arvoistumaan riippuen asuinpaikasta.
]]>