Meille valehdellaan päin naamaa maakunnista ja sotesta

Harvoin sitä saa todistaa näin härskiä valehtelua kuin mitä soten yksityiskohdista tällä hetkellä tehdään hallituksen toimesta. Ennen kuin luet pidemmälle niin haluan kertoa, että olen sote-uudistuksen kannalla. Mutta vaadin, että uudistus tehdään kansalaisten tarve edellä, avoimesti ja noudattaen järkeviä kehitykseen liittyviä lainalaisuuksia. Kehitys on siis hyvä mutta kehityksen sivulla kulkevat eri agendat ja päämäärät ei ole hyviä. Lisäksi näin suuri ja merkittävä uudistus tulee tehdä avoimesti, kertoa ne ikävätkin asiat suoraan. Missä meille sitten valehdellaan, luepa eteenpäin. Tähän keräsin vain ne kaikista härskeimmät valeet, niitä olisi paljon lisääkin.

Kustannussäästö

Sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita oli kustannussäästöt ja sairaanhoidon tasa-arvoisuus. Nyt ei puhuta  kustannussäästöistä vaan kustannusten hillitsemisestä tai jos haluat käyttää siinä oikeaa termiä niin se on leikkaaminen. Nimittäin se on leikkaus. Maakunnat saavat rahoituksen valtiolta ja valtion antamassa rahassa tulee olemaan leikkuri, arvatkaapas summa. Kyllä se on juuri tuo mainittu summa joka oli ennen säästö ja nyt se on kustannusten hillitseminen.

Eli kun valtion raha loppuu, niin kuin se taatusti loppuu, niin mitä maakunta voi tehdä? Kyllä, nostaa maksuja ja karsia palveluita. Muuta keinoa ei ole koska verotusoikeutta ei ole. Nyt on jo puheissa vilahdellut maksujen noston kohtuullisuus.

Kapitaatiokorvaus

Kapitaatiokorvaus ei riitä lähellekään kattamaan kustannuksia. Totuus lienee se, että kukaan ei vielä tiedä minkä osan kustannuksista kapitaatiokorvaus kattaa. Tällä hetkellä esimerkiksi Jyväskylässä käydään keskustelua siitä kuinka paljon kapitaatiokorvauksen tulee olla. Yksityiset toimijat kertovat suoraan, että kapitaatiokorvaus on ongelma. Jos asiakkaita on liian vähän niin kapitaatiokorvaus ei riitä lähimainkaan. Eli yksityinen tekee tappiota. Se tarkoittaa sitä, että piste joko lakkautetaan tai maakunnasta pitää saada lisää rahaa. Ja koska maakunta ei kerää veroja niin jälleen ainoa tie on nostaa kansalaisten maksuja. Lisäksi kapitaatiokorvauksen ympärillä käytävä keskustelu ampuu alas pienten yksityisten toimijoiden mahdollisuuden osallistua sote-uudistukseen tuottajana. Jos terveysalan jätit sanovat suoraan ettei kapitaatiokorvaus ole välttämättä riittävä niin miten se pieni toimija voisi pärjätä?  Meille on tässäkin siis valehdeltu ihan päin näköä. Lisäksi maakunta voi maksaa kertaluonteisia korvauksia mistä ikinä haluaa. Kun kerran kapitaatiokorvaus ei tule riittämään niin voitteko kuvitella byrokratiaa joka syntyy kun jokaisesta erillisestä toimenpiteestä haetaan korvausta.

Kapitaatiokorvauksen peruste eli yksilöinti

Lehdistössä on puhuttu viime päivinä ihmisten pisteytyksestä. Joka siis liittyy tähän kapitaatiokorvaukseen. Siitä on nostettu esiin eri huolia yksityisyyden ja tietosuojan kannalta. Siitä kannattaakin olla huolissaan tai ainakin sitä pitää käsitellä faktana koska totta kai tuleva oma hinnoitteluluokkasi tai pisteytys yksilöi. Vaikka tämä hinnoitteluluokan peruste yhdistetään eri tietojen perusteella niin kyllä jossakin loppujen lopuksi on tieto mihin luokkaan yksilö kuuluu. Tämä toimii ihan samalla tavalla kuin auton rekisteri ja autoon liittyvät maksut. Yleiset perusteet liittyvät massaan mutta lopuksi kustannus ja muut tiedot sidotaan yksilöön. Nimittäin miten muuten laskutus voisi toimia? Tai esimerkiksi sellaiset asiat kuin henkilökohtainen budjetti tai jo edellä mainittu kertaluontoinen korvaus jota maakunnasta haetaan. Totta kai tämä on yksilöintiä. Kysymys on siitä kuka tietoa saa käyttää ja mihin. Kun keskustelu valheellisesti ohitetaan sillä ettei korvausluokka yksilöi niin sillä vältetään tämä keskustelu. Se kun saattaisi olla ikävästi perustuslain vastainen tai ainakin kovin ikävä keskustelu poliitikkojen käytäväksi, kun ne vaalit on pian. Itse olen sitä mieltä, että tietojen kerääminen, yhdistäminen ja niiden perusteella oppiminen on hyvä ja tulevaisuutta. Ei siitä kannata valehdella vaan sitä pitää kehittää. 

Henkilökohtainen budjetti

Tätä on meille mainostettu sillä, että vammaisille ja muille ryhmille, jotka tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, voidaan tehdä oma rahapussi jonka voi viedä minne vain. Eli se kuuluisa valinnanvapaus jota ei kuitenkaan ole edes perusterveydenhoidossa koska valinnanvaraa ei ole.  Ensiksi henkilökohtainen budjetti lisää byrokratiaa ja virheiden määrää, koska niitä tekevät ihmiset. Lisäksi nämä ihmiset eivät voi tehdä niitä tarvitsijan eduksi koska maakunnalla ei ole rahaa, eli koko homma lähtee taas kustannusten leikkaamisesta. Henkilökohtainen budjetti on tosiasiassa ja rehellisesti sanottuna vain leikkuri. Ajattele asiaa näin. Olet löytänyt vammaiselle lapsellesi kivan hoitolaitoksen jota pyörittää pieni yksityinen toimija. Teillä käytössä oleva henkilökohtainen budjetti on laadittu halvimman palveluita tarjoavan toimijan mukaan, näin se menee. Eli jotta saat lapsesi sinne minne haluat, joudut maksamaan jäljelle jäävän erotuksen. Jos sinulla on mahdollisuus siihen.

Säästöä byrokratiasta ja demokratia

Tämä se vasta onkin hauska. Maakunta on pääasiassa poliittinen kerros. Jos olet tutustunut valtuustojen toimintaan niin ei valtuustot tee operatiivista toimintaa, sen tekee virkamiehet. Valtuustossa sinunkin sote asioista voi päättää ihminen joka on koulutukseltaan puutarhuri. Ei minulla ole puutarhureita mitään vastaan mutta näin se vaan menee. Todellisuudessa maakuntien valtuuston yksittäisellä jäsenellä ei tule olemaan mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään. Jos vaalit tulee niin yritä äänestää sellaisia ihmisiä joiden koulutus tai osaaminen liittyy terveydenhoitoon. Saadaan sinne edes osaamista koska demokratiaa maakunnassa ei ole kuin puheissa. Miksi ei ole? Koska maakunnalla ei ole verotusoikeutta. Maakunta elää vain ja ainoastaan valtion rahoilla eli meidän rahoilla. Maakunta valtuutettujen mahdollisuudeksi jää päättää hintojen nostosta sekä palveluiden karsimisesta maakunnan laidoilta. Koska maakunta on poliittinen kerros niin me tarvitsemme lisää virkamiehiä palvelemaan poliittista päätäntää. Nämä asiat ovat monimutkaisia jo nyt kunnissa. Arvaapa kuinka monimutkaisia ne ovat kun tilalle asetetaan suurempi maakunta.

Markkinaehtoisuus ja valinnanvapaus

Tämä se onkin sitten oikein emävale. Pistää oikein vihaksi. Ongelma tässä on Kokoomus. Kokoomus ei edusta markkinaliberalismia vaan pikemmin kommunismia. Mitä törkeintä ja pahinta “kavereille kanssa” toimintamallia. Kokoomus haluaa avata sotemarkkinat vain valikoidulle joukolle toimijoita ja valtio maksaa. Jos Kokoomus ei ajattelisi näin niin se ajaisi aitoa markkinamallia. Aidossa markkinamallissa kansalainen hankkii itselleen turvaa ja palveluita sieltä mistä haluaa. Eli siis mentäisiin perusterveydenhoidossa vakuutuksiin sekä markkinoille syntyviin palveluihin perustuvaan malliin. Se tarkoittaisi sitä, että verot laskisivat ja jokainen tekisi sitten sillä rahalla mitä ikinä haluaa. Se olisi se aito markkinaehtoinen malli ja se toisi todellisen valinnanvapauden. Miksi Kokoomus ei sitten aja sitä nyt heti? Sen takia kun terveydenhoidosta tulevaa rahaliikennettä ei saa sillä tavalla ohjattua, se kun on aito markkinaehtoinen malli sekä aito valinnanvapaus.

Upeita, lahjakkaita ja työteliäitä ihmisiä huijataan sekä ohjataan harhaan

Tämä se sitten pistääkin vihaksi. Maakunta- ja soteuudistuksen ympärillä on tehty kovaa työtä jo pitkään. Sitä tekee aivan mahtavia ihmisiä jotka vilpittömästi uskovat uudistukseen sekä siihen, että tässä ajatellaan kansalaisia. Nämä ihmiset toimivat vajaiden tietojen perusteella rakentaen jotain mitä ei vielä edes hyväksytty. Jotain minkä päälle hallitus kasaa nyt jo onnistumisen vaatimuksen. Arvostan näitä henkilöitä suunnattomasti ja heidän ansiostaan tämä voi joskus kääntyä hyväksi. Vaikka ne meidän kaikkien kustannuksen nousevatkin, se on varma se. Hallitus on näille ihmisille valehdellut ihan samalla tavalla kuin kansalaisille. Me olemme uhreja kaikki.

Suuri uudistus ei toimi

Suuret uudistukset ei toimi. Jos haluat ymmärtää mitä tarkoitan niin katso Helsingin terveyskeskusten jonotilanne. Valtava ero selittyy eri toimintamalleilla ja kulttuurilla. Sote-uudistusta tulisi lähteä tekemään yksikkö kerrallaan kokeilevan kulttuurin neuvoja noudattaen. Nyt joku valopää sanoo, että on se valtava homma. Tämä maakunta- ja soteuudistus sitä vasta onkin. Tulee mukaan vaalit ja niin paljon muuta ettei sitä edes tiedetä. Homma katsokaas menee niin, että meillä on valtavan hyvät terveydenhuollon ammattilaiset ja he osaavat hommansa. Miksi ei anneta heidän järjestää yksikkö kerrallaan asioita kuntoon ja oppia toisiltaan. Pelkkien maakuntavaalien hinnalla palkattaisiin armeija muutokseen ja kehittämiseen keskittyneitä ammattilaisia. Miksi meillä on yksi maailman parhaista opetusjärjestelmistä? Siksi koska meidän opettajat ovat autonomisia huippuammattilaisia. ihan kuten meidän terveydenhoidon ammattilaisetkin. Antaa heidän tehdä työnsä, ilman politikointia. 

Haistakaa siellä hallituksessa pitkä paska

Ihan lopuksi haluan sanoa, että haistakaa paska siellä hallituksessa. Lopettakaa meille valehtelu ja meidän tyhmänä pitäminen. Käyttäytykää niin kuin siellä pitääkin. Te olette siellä meidän ja yhteisen maamme takia. Älkääkä tehkö kansanedustajista puolue-edustajia. Me olemme heidät valinneet, ette te.

]]>