
Keskustan kapina Sipilää vastaan on demokratian voitto

Miksi demokratia on olemassa ja miksi se on luotu? Toki voidaan puhua pitkään ja syvällisesti eri käsitteistä sekä virtauksista mutta pidetään asia yksinkertaisena. Politiikka ja demokratia on olemassa meidän jokaisen yksilön hyvinvoinnin takia. Demokratialla on lisäksi hyvin yksinkertainen tavoite. Luoda yhteiskunta joka on tasa-arvoinen ja jossa jokaisella on oma paikkansa sekä merkityksensä.
Arvot ratkaisevat teot
Olen aikaisemmin puhunut tästä paljon. Oikeisiin arvoihin perustuvat teot ovat onnistuneen politiikan tekemisen selkäranka. Oikeat arvot taas luovat sitä yhteiskuntaa jossa me kaikki voimme onnistua ja toteuttaa itseämme. Keskusta on poikennut perinteisistä arvoistaan Sipilän kaudella huomattavan paljon. Uutta ei ole ollut ainoastaan johtamisen kulttuuri vaan vielä enemmän asiaan on vaikuttanut erittäin kovien arvojen tuominen Keskustan politiikkaan. Se on näkynyt kipuiluna jo pitkään Keskustan kenttäväessä. Arvostan kyllä kovasti Keskustan kenttäväkeä joka tuntuu olevan johtajan takana puolustaakseen Keskustan menestystä. Se on harvinaista nykyään. Ilmeisesti joko vaalien läheisyys vaikuttaa tai sitten useat kellokkaat ovat vain saaneet tarpeekseen. En tiedä, toivottavasti tuo jälkimmäinen.
Miten Sipilä lähtee?
Joka tapauksessa Keskustan ainoa mahdollisuus menestyä tulevissa eduskuntavaaleissa on hankkiutua Sipilästä eroon. Toki ihmeitä voi tapahtua mutta en usko, että edes sote- ja maakuntauudistuksen läpimeno vaikuttaisi Sipilän suosioon edes omien keskuudessa. En halua tällä kirjoituksella hyökätä Sipilää vastaan vaan tämä on politiikkaa tai oikeastaan politiikan seurausta.
Jos Keskusta haluaa pestä kasvonsa kunnolla on ainoa vaihtoehto kunnon kapina Sipilää vastaan, täysi pesäero. Se ei ole kuitenkaan ollut kovin Keskustan tyylistä vaan ei ole Sipiläkään kovin keskustalainen johtaja.
Toinen vaihtoehto on savustaa Sipilä jäämään taustalle mutta siihen ei ole kirjoitusten mukaan paljon mahdollisuuksia. Sipilä on rakentanut palomuurin itsensä ympärille joten savustaminen ei tule olemaan helppoa.
Todennäköisin vaihtoehto on kuitenkin se, että Keskustan ehdokkaat kävelevät vaaleissa teuraaksi ja Keskusta kohtaa erittäin huonon tuloksen. Tappion jälkeen on Sipilän äänestäminen pois puheenjohtajan paikalta lähes varmaa. Keskusta käy hakemassa arvoja oppositiossa ja alkuperäiset arvot taas heräävät.
Talouden ja työllisyyden kasvun harha
Tämän hallituksen ainoa tukiranka on työllisyyden ja talouden kasvu. Tuloksista voidaan olla montaa mieltä ja todellisuus paljastuu vasta ensi hallituskaudella. Totuus on kuitenkin se, että hyvin vähän talouden kasvun ansiota voidaan antaa hallitukselle. Tämä koskee oikeastaan kaikkia hallituksia. Suomi on niin pieni maa, että me olemme hyvin riippuvaisia maailmantalouden tilanteesta, aina.
Hallituksen, eduskunnan ja politiikan merkitys noin ylipäänsä on luoda tasa-arvoa, pitää huolta heikoimmista sekä rakentaa mahdollisuuksia. Menestyvä yhteiskunta tarvitsee hyvin koulutettuja kansalaisia, hyvät mahdollisuudet yritystoimintaan sekä luottamuksen. Luottamus taas rakennetaan tasa-arvolla ja huolehtimalla kaikista.
Yllä olevissa Sipilän hallitus on epäonnistunut pahasti. Luottamus poliitikkoihin ja demokratiaan on vähentynyt merkittävästi. Luottamuksen palautus on yksi seuraavan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä.
]]>