Keskusta on puolueiden velkakuningas
SDPtä syytetään populistisissa puheissa usein velanotosta ja verojen nostamisesta. Totuus on se, että väite on vailla todellisuuspohjaa mutta toimii hyvin populistisena väittämänä varsinkin kilpailevien puolueiden taholta. Nyt kun lähestymme eduskunta- ja eurovaaleja niin tätä viestiä yritetään hyvin aggressiivisesti iskostaa kansan mieleen. Varsinkin Kokoomuksen ja Keskustan toimesta. Tämähän on käänteinen väittämä eli SDPtä syytetään omista tekosista ennen kuin keskustelua ehditään edes käymään. Näin toimien ehkäistään faktoihin ja maltilliseen politiikkaan perustuva keskustelu.
Keskusta on Suomen kiistaton velkakuningas
Esko Ahon hallitus ja sitä kautta Keskusta pitää hallussaan kiistatonta velanoton Suomen ennätystä yhden hallituskauden aikana. Vuoden -91 alussa Suomella oli velkaa noin 9.6 miljardia euroa eli hyvin maltillisesti. Esko Ahon johtama Keskusta hallitus aloitti työskentelyn saman vuoden huhtikuussa. Esko Ahon johtaman Keskusta hallituksen päättäessä kautensa vuoden -95 huhtikuussa oli Suomen laina kasvanut jo noin 60 miljardiin euroon. Keskusta johtoinen hallitus teki siis noin 50 miljardia lainaa Suomelle. Tämän takia Keskustaa voidaan oikeutetusti kutsua puolueiden velkakuninkaaksi. Keskusta johtoinen hallitus aloitti Suomen velkaantumisen, mistä ei ole toivuttu vieläkään vaikka nyt eletään talouden vahvaa aikaa.
Kokoomus on ottanut eniten lainaa hallitusvastuun aikana
Kokoomus mielletään vahvana talouspuolueena mutta näytöt ovat kovin heikot ellei sitten pidä lainaa pääomana. Vuosien 1987 – 2017 on Kokoomus hallitusvastuun aikana ollut lainapäätöksissä mukana yli 100 miljardin arvosta. Tällä velkamäärällä Kokoomus kuittaa paikan Suomen toiseksi surkeimpana talouspuolueena heti Keskustan jälkeen. Kokoomus on myös tunnettu ministereistä jotka ottavat lukuja omasta päästään, sori siitä. Sinänsä mielenkiintoista, että juuri Kokoomus syyttää SDPtä huonosta taloudenpidosta vaikka omat toteutuneet luvut ovat surkeita. Voisiko olla kysymys juuri käänteisen väittämän esittämisestä ja mielikuvien rakentamisesta.
Hallitus ottaa lainaa yhdessä
Kyllä, laina ja kaikki päätökset ovat aina hallituksen yhteisiä. Totuus on kuitenkin se, että pääministeripuolue hallitsee pitkälle suuntaviivoja koska on koonnut hallituksen ja päässyt näin käymään läpi tahtotilat. Lainanotossa ja talouden kasvussa tai laskussa on aina kysymys maailman tilanteesta. Suomen hallitus kuin Suomi kokonaisuudessaan on lastu maailmantalouden laineilla. Se miten hallitus ja erityisesti pääministeripuolue vaikuttaa lainanottoon on päätökset joita tehdään talouden kohdistamisessa. Eli jääkö rahat kiertoon ja sitä kautta hyödyntää taloutta. Keskustan ja Kokoomuksen politiikka on yli vuosikymmenen suosinut pieniä ryhmiä joiden etuisuutta on nostettu. Se on luonut epätasa-arvoa mutta myös jatkanut Keskusta johtoisen Ahon hallituksen aloittamaa velanottoa.
Olisiko jo aika nostaa taas talous kuntoon?
En väitä etteikö talouden kuva ole monimutkainen ja monesta asiasta riippuva. Kuitenkin lukujen valossa talouttamme ja sen kehitystä on johdettu vuosikymmenen ajan huonosti ja rahaa on kanavoitu pienelle kansanosalle. Taloudesta voi keskustalla ja eri kantoja esittää mutta loppujen lopuksi luvut kertovat totuuden ja lompakon vahvuuden. Suurien puolueiden osalta SDP on ollut viimeksi pääministeripuolue Lipposen hallituksissa. Lipposen toinen hallitus päätti kautensa vuonna 2003 jonka jälkeen pääministeripuolue on ollut viidesti Keskusta ja kahdesti Kokoomus, kun katsotaan sitä hallituksen kokoonpanojen kautta. ”Suomen johtavilla talouspuolueilla” on siis ollut aikaa laittaa asiat kuntoon sekä myös kansan mandaatti toimia. Valitettavasti tulokset ovat olleet heikot. Velkaantuminen jatkuu eikä taloutta ole saatu vakautettua. Kansasta tuntuukin, että Keskustan ja Kokoomuksen aika on mennyt enemmän omien intressien kanssa näpräillessä kuin Suomen kehityksen parissa.
Vuosien 1987 -2017 välisenä aikana SDP on ollut hallitusvastuussa lainanotossa noin 31 miljardin euron edestä. Luvut puhukoon puolestaan. Olisiko aika äänestää puoluetta joka lukujen valossa osaa hoitaa Suomen taloutta kokonaisuudessaan parhaalla tavalla sekä vähentää epätasa-arvoa yhteiskunnassamme. Epätasa-arvon vähentäminen lisää tyytyväisyyttä sekä luottamusta ja nämä yhdessä taas nostavat tuottavuutta.
]]>