Joulupukkia epäillään veropetoksista ja orjatyövoimasta

Keskuudessamme elää loinen, parasiitti ja orjuuttaja. Joulupukki on vuosisatojen ajan elänyt keskuudessamme maksamatta veroja ja tehnyt työtä vain pari päivää vuodessa. Kuinka kauan poliitikkomme ja yhteiskuntamme antaa tämän vastuuttoman toiminnan jatkua? Joulupukkia epäillään myös tonttujen orjuuttamisesta ja hän on myös parantumaton naistenvihaaja. Joulupukkia epäillään useiden muiden rikosten lisäksi joulumuorin alistamisesta jatkuvaan puuronkeittoon ja useiden lausuntojen mukaan muori on kytketty lyhyellä köydellä lieteen.

Joulupukki ja orjatyövoima

Jouluna useat lapset saa lahjaksi leluja. Suuri osa lahjoista on tuotettu joulupukin pajassa jossa tontut työskentelevät ympäri vuoden epätonttumaisissa olosuhteissa. Tontut pakotetaan työskentelemään jopa 18-tuntisia työpäiviä ja palkkioksi he useiden todistajien mukaan saavat vain kupillisen riisipuuroa. Joulupukin rikosta pahentaa tonttujen pitkä ikä. Tontut voivat elää jopa satoja vuosia joten he ovat joulupukille ihanteellisia orjia.

Tontuilla ei myöskään ole toimivaa ammattiliittoa eikä äänioikeutta vaaleissa. Useat pitävät tonttuja satuolentoina ja se mahdollistaa tonttujen hyväksikäytön. Lisäksi joulupukkia epäillään useista tonttujen ahdistelusta sekä alistamisesta nöyryyttäviin jouluryhmä sessioihin.

Joulupukki ei maksa veroja, pesee rahaa ja vieroksuu työtä

Laskelmien mukaan joulupukin pajan läpi kulkee tuhansia miljardeja rahaa. Voit helposti laskea summia kun lasket kaikki maailman lapset ja kerrot määrän vaikkapa 40 eurolla, joka lahjoihin helposti menee yhden lapsen kohdalla. On vahvoja epäilyjä, että joulupukki pesee pajansa kautta laitonta rahaa joka on tullut laittomilta kanelimarkkinoilta. Jotkut ovat jopa epäilleet joulupukin sotkeutuneen erittäin tuhoisan joulutortun myyntiin lapsille.

Joulupukki ei maksa maahamme yhtään veroa vaikka pyörittää globaalia liiketoimintaa ja on yksi maailman tunnetuimpia hahmoja. Tämä ei voi jatkua näin. Jos joulupukki maksaisi veronsa niin saisimme helposti maksettua velkamme ja hoidettua vanhuksemme. Kuinka kauan tämä saa jatkua?

Vaikka joulupukin pajassa työskennellään epätonttumaisissa olosuhteissa viidessä vuorossa ympäri vuorokauden ja ja ympäri vuoden niin itse johtaja ei ole läsnä. Joulupukin huhutaan olevan perso kanelille ja hänen huhutaan olevan lähes joka päivä kanelin vaikutuksen alaisena. Joulupukki on sulkeutunut mökkiinsä ja poistuu vain yhtenä päivänä reellä jakamaan lahjoja. Joulupukin seuraan kelpuutetaan vain muori ja erikseen koulutetut orjatontut.

Joulupukki oleskelee laittomasti maassa

Lisäksi joulupukki on maassamme laittomasti. Joulupukki on satoja vuosia vanha eikä hän ole koskaan saanut tai edes vaivautunut hakemaan Suomen kansalaisuutta. Joulupukki jakaa lahjoja kaikille maailman lapsille. Ajatelkaa kuinka paljon meillä olisi Suomessa lahjoja jos joulupukki välittäisi omasta maastaan. Vaadimme, että Suomalaiset otetaan ensin huomioon lahjojen jakamisessa. Jaetaan lahjoja muiden maiden lapsille jos niitä jää ja jos jaksetaan. Joulupukki kuljettaa reellään laittomasti lisää tonttuja eri maista. Näillä tontuilla voi olla vaikka mitä tauteja jotka leviävät kunnon Suomalaisten keskuuteen. Laittomasti tuodut tontut eivät joulupukin lailla maksa veroja eivätkä osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.

Joulupukki pitää saada vastuuseen

Joulupukki pitää saada vastuuseen satojen vuosien laittomuuksista ja rikoksista tonttuja vastaan. Kun seuraavan kerran tulee äänestys niin mieti kuka sinua suojelee epätonttumaisuuksilta ja miettii Suomen etuja. Joulupukki on sadisti veronkiertäjä joka tulee saattaa vastuuseen. Haluamme karkoittaa joulupukin maastamme ja lopettaa laittomat toimet. Muista vihata ja äänestä meitä.

Hyvää populistista joulua kaikille!

]]>