Taustaa tälle kirjoitukselle on aikaisempi mielipiteeni jossa olen ajatellut populistisen puolueen hakevan kannatusta räikeillä ulostuloilla mutta vastuun muuttavan puoluetta reaalipolitiikan ja vastuun suuntaan. Enää en voi olla tätä mieltä koska Seinäjoella puolueen aktiivit valitsivat yhä enemmän etnonationalistisen ja populistisen johdon. Tässä on hyvä muistaa, että vain murto-osa äänestäjistä osallistuu puoluekokouksiin. Sinne osallistuu vain ne aktiivit jotka haluavat puolueessa valtaa ja vaikuttaa vahvasti puoleen suuntaan. Moni äänestäjä jonka ääni on ollut protestiääni katsoi puoluekokouksen tuloksia varmasti kauhuissaan, koska äänet muuttuivat kertaheitoilla etnonationalismin ja rokotevastaisuuden kannattamiseksi.
Rokotevastaisuutta ja korona salaliittoteorioita jakanut Tiihonen sai puheenjohtaja kisassa miltei 200 ääntä annetusta 1302 äänestä. Joka on siis valtava määrä kun ajatellaan ehdokkaan agendaa eli Tiihosen linjaa. Jossa on korona salaliittojen lisäksi ulos EU:sta ja ulos eurosta.
Lisäksi johtoon nousi kaksi syytteen saanutta henkilöä eli Tynkkynen ja Peltokangas joista Tynkkynen on jo tuomittu kaksi kertaa. Molemmilla herroilla syyte on kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eli rasistisista kirjoituksesta jotka leimaa tunnistettavia ryhmiä. Purra miltei ensimmäisessä haastattelussa valintansa jälkeen vieritti syyn Suomen lakien syyksi, eikä luvannut parannusta asiaan vaan puolusti rasistisia ulostuloja. Purran kasvaminen perussuomalaisten johtoon on hyvin samanlainen kuin Halla-aholla eli verkossa tapahtunut keskustelu joka on pitkälle käsitellyt maahanmuuttoa ja niin kutsuttua isänmaallisuutta. Purra linjasikin perussuomalaisten olevan isänmaallinen kansanliike.
Tunnen paljon perussuomalaisia, eikä minulla ole heistä mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Oikein fiksuja ja mielyttäviä ihmisiä jotka äänestävät perussuomalaisia lähinnä protestina seuraamatta sen tarkemmin puolueen toimintaa. Tuntemani henkilöt eivät taatusti ole rasisteja tai halua millekään ryhmälle huonompaa. He ovat lähinnä tuskastuneet muiden puolueiden törttöilyyn ja siihen ettei politiikka tuo äänelle sitä vastetta eli se ei rakenna yhteiskuntaa. Heidän äänensä on nyt melko suoraan hyödyttämässä etnonationalistista politiikkaa ja rokotevastaisuutta.
Hassua sinänsä perussuomalaiset loi tilanteen jossa ainoastaan äänestämällä SDP:tä voi olla miltei varma siitä ettei perussuomalaiset ole hallituksessa.