Persut hallitukseen kasvamaan.

Vaalit käy kuumana ja hallitusta muodostetaan kahvipöydissä ja lehtien palstoilla. Haastattelijat kyselee puheenjohtajilta millainen hallitus tulee ja on jo esitetty selkeitä kantoja. Monien kantojen mukaan Persut ei mielipiteiden ja arvojen takia mahdu samaan hallitukseen. Minun mielestä juuri sen takia Persut pitää saada osaksi seuraavaa hallitusta. Se on ainoa tapa pysäyttää Suomessa etenevä populismi ja ärtymyksen ilmapiiri.

Olosuhteet määrittelevät

Persut tarjoavat äänestäjille vaihtoehdon ja vahvan kansallisen tunteen johon on helppo samaistua. Todellisia näyttöjä siitä, että Persut saavat asioita aikaan hallitusvastuussa ei ole. Tällä hetkellä on kokemuksia vain Timo Soinin Persujen hallitusvastuusta ja silloin Persut taipuivat kaikissa omissa kannoissa rullalle. Olisiko Jussi Halla-ahon johtama Persut suoraselkäinen hallituksessa ja oikeasti puolustaisi niitä arvoja joita he tällä hetkellä myyvät?

Tässä tulee Persujen dilemma. Ei siihen ole mahdollisuutta. Todellisuudessa politiikka ja päätökset ovat niin paljon olosuhteiden, sopimuksien sekä käytäntöjen sanelemaa, että Persut joutuisivat taas taipumaan rullalle.

Vastuu kasvattaa

Miten me huolehdimme yhteiskunnassa ongelmiin joutuneista yksilöistä? Huolehdimmeko me heistä pyrkimällä erottamaan heidät muista? Huolehdimmeko me heistä haukkumalla heitä? Tai huolehdimmeko me heistä keräämällä kaikki yhteen ja sen jälkeen eristämällä koko porukan? Ei, me emme pyri tekemään niin vaan me pyrimme auttamaan heitä ottamalla mukaan ja antamalla vastuuta, sekä luottamusta.

Persujen äänet ovat pitkälle protestiääniä ja äänestämällä haetaan vain muutosta, tietämättä mikä se muutos itse asiassa olisi. Se on ihan ymmärrettävää jos tuntee ettei politiikka ja yhteiskunta ole millään tavalla vastannut henkilön tarpeisiin. Tämän takia Persut nousee aina lopussa. Se ei ole Persujen onnistuminen vaan muiden epäonnistuminen äänestäjien vakuuttelussa.

Vastuu kasvattaa aina ja hioo särmät pois. Persut olisi tärkeä saada hallitukseen koska se on keino lopettaa populistinen ja ristiriitojen levittäminen Suomessa. Jos Persut olisi hallituksessa niin kaikki näkisivät, että hyvän politiikan edellytys on yhteistyö eikä kukaan yksin voi saada tehtyä suuria muutoksia. Persujen kannattajat huomaisivat siis, että demokratia on tärkeämpi ja voimakkaampi kuin yksikään puolue.

Demokratia pitää kohdata

Demokratia on järjestelmä ja malli joka ei ole täydellinen mutta se on paras mitä meillä on. Ja se toimii jos me noudatamme sitä. Jos Persut ovat vaalien kärkisijoilla se tulisi ottaa huomioon ja Persut pitäisi saada hallitukseen ottamaan vastuuta lupauksistaan. Demokratia tavallaan vaatii sitä muutoin äänestäjät eivät saa äänelleen vastinetta.

Moni sanoo, että Persujen arvojen kanssa ei voi elää. Persujen osalta käytetään aika vahvaa kieltä ja ilmaisuja. Mutta niin käyttävät myös Persut muista puolueista ja henkilöistä joten puntit on tasan. Mutta ainakin minä olen kuullut Persuista hyvin vahvoja ilmaisuja. Minä tunnen monia Persuja ja ihan normaaleja, sekä fiksuja ihmisiä he ovat. Persut ovat alusta joka on sallinut sellaisia asioita joita muut puolueet eivät ole sallineet. Juuri alusta on se ongelma, ei niinkään yksittäiset henkilöt tai yksittäiset ajatukset.

Jos suljemme Jussi Halla-ahon ja Persut pois hallituksesta niin se on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Silloin Persut ovat vapaita jatkamaan ristiriitojen levittämistä ja ketutus monsterin esiin manaamista. Hallituksessa Persut joutuvat kasvamaan kuin alokas armeijassa tai sitten järjestämään dramatiikkaa ja kävelemään hallituksesta pois. Jolloin lopputulos on sama, Persut ovat pettäneet suurimman osan äänestäjistä ja taika vaihtoehdosta katoaa tuhkana tuuleen.