Edustaja Mika Niikko näyttää esimerkin Suomelle haitallisesta oikeistopopulismista

Populismista puhutaan paljon ja termi käsitetään monella eri tapaa. Populismia esiintyy jokaisessa puolueessa jokaisella laidalla. Kukaan ei tähän ole tavallaan syytön vaan populismin syvenemistä tulee torjua yhdessä. Populismin toimintamalli on siedätys ja se vaatii toimiakseen aina vastakkainasettelun. Populismin synnyn aikaan sillä oli jopa tilaus ja tarve. Populismi asetti omistavan luokan ja työläiset (orjat siihen aikaan) räikeästi vastakkain ja esitti omistavan luokan lähinnä sikoina. Populismilla tähdättiin siis pääsääntöisesti kahteen tavoitteeseen. Saada poliittista valtaa itselle ja asettaa kansan eri osat toisiaan vastaan. Nämä tavoitteet ei ole muuttuneet aikojen saatossa. 

Oikeistopopulismista puhutaan laajasti mutta mitä se tarkemmin on? Oikeistopopulismi pyrkii kyseenalaistamaan yhteiskunnan rakenteet ja luomaan kaaoksen jonka jälkeen uusi uljas yhteiskunta voisi nousta. Monille tuttuja on varmasti jatkuvat viittaukset maahanmuuttoon joka yhdistetään eliittiin joka tästä hyötyy. Oikeistopopulismille on tyypillistä kova kielenkäyttö ja erittäin heikot perustelut. Niin mielenvikaiselta kuin se kuullostaakin niin juuri erittäin heikot perustelut tekee väitteistä uskottavat, koska niistä ei voi edes keskustella faktojen perusteella. 

Oikeistopopulismi pyrkii kyseenalaistamaan yhteiskunnan rakenteet ja luomaan kaaoksen

No, aihe on laaja mutta ehkäpä esimerkki toimii paremmin. Teen päivittäin työtä sen eteen, että Internetin keskustelupalstoilla ja somessa olevat keskustelut siistiytyy, niiden virheellisiä tietoja korjataan ja populistisia tavoitteita kyseenalaistetaan. Näin ollen keskustelen usein populististen kansanedustajien kanssa. Poimin esimerkiksi Mika Niikon tekemän postauksen koronaviruksen ja 5G -teknologian yhteisvaikutuksesta. 

Koronaviruksen ja 5G yhteisvaikutus on luonnollisesti täysin hullu ja väitteelle ei ole mitään tutkittua taustaa. Sen takia tämä on loistava esimerkki hahmottaa miten oikeistopopulismi toimii. Aloitetaan Mika Niikon alkuperäisen postauksen ruutukaappauksesta.

Edustaja Niikko on tehnyt tämän postauksen omille sivuilleen josta se oli välitettynä myös ryhmälle jossa käsitellään koronaviruksen asioita hyvin populistisella tavalla. Edustaja Niikko on yksi sivun perustajista. Ryhmillä luodaan oikeistopopulismissa tehokas “kupla”. Eli vaikka väite on hullu ja perätön niin se alkaa tuntumaan järkevältä kun kukaan ei sitä kyseenalaista.

Tässä aloituksessa Niikko viittaa erään lääkärin tekemään videoon jossa hän käsittelee convid-19 sairauden oireita. Siinä ei sinänsä mitään. Se sisältää lähinnä lääkärin omia kokemuksia ja on tehty varoitukseksi. Mutta sitten alkaa hulluus. Videon perään on leikattu uskottavalta tuntuvaa puhetta ja “todisteita” siitä miten 5G toimii yhdessä koronaviruksen kanssa. Jo videon lähde on täysin epäluotettava ja sisältää tätä paljon pidemmälle menevämpiä salaliittoteorioita.

Aloituksessa Niikko esittää hyvin oikeistopopulismin kaikki mekanismit. Levitä pelkoa. Tässä tapauksessa tukehtuminen ja hoidon vaikea saavutettavuus. Luo uhka. Tässä tapauksessa 5G ja koronaviruksen yhteys. Luo ristiriita. Tässä tapauksessa se, että valtio ei suojele kansalaista. Näillä tavoitellaan tunnetta. Oikeistopopulimisssa toistuu kaksi tunnetta. Pelko ja viha. Toivoa oikeistopopulismi antaa vain silloin kun haitallisen viestin levittäjä pääsee valtaan.

Sitten alkaa Niikon ongelmat kun minä astun keskusteluun mukaan. Ensimmäisenä kyseenlaistan lähteen luotettavuuden ja postauksen tavoitteen.

Hyvin usein enemmäinen vastaus on kieleltään kova ja kohdetta aliarvioiva. Suurin osa jättää keskustelun tässä vaiheessa kesken koska ei jaksa väitellä idioottimaisesti tai uskalla. Hämmentävän moni jopa pelkää tätä uhoamista. Näin tapahtui myös tässä. Hyvin usein mukaan tulee myös ns. sokeita seuraajia jotka heittävät yleensä jotain täysin perusteetonta ja loukaavaa. Tämän tavoite on vain tukehduttaa keskustelu. Silloin kuplassa olevat jääät siihen käsitykseen “että hallituksen kätyri hiljennettiin” kerralla oikealla ja suoralla puheella. Joka todella kuullostaa alakoulun menolta mutta näin se menee ja ajatelkaa nyt puhutaan sellaisista henkilöistä jotka ovat kansanedustajia.

Edustaja Niikko varmasti pettyi kun jatkoin. Hän tietoisesti vetosi “pelkooni” josta en edes mainitse mitään mutta se toimii kuin koulukiusaus. Vedotaan heikkouteen.

Vetosin jälleen lähteen luotettavuuteen ja siihen ettei väärän tiedon avulla ole soveliasta levittää paniikkia ja pelkoa.

Tässä Niikko tekee hyvin klassisen. Pyytää todistetta minulta siitä missä kohtaa näin on toiminut. Vaikka hän on jakanut ja tehnyt viitaukset niin huomaan olevani syytetty ja näin ei keskustella enää aiheesta vaan hyökätään. Tämäkin on hyvin yleistä ja jos tilanteen jättää tässä kesken niin jälleen oikeistopopulismi on voittanut. Jatkoin keskustelua kertomalla vastuista ja jälleen vetoamalla lähteisiin ja siihen, että postauksessa on tehty epäselviä viittauksia jotka antaa ymmärtää. Meidän keskustelu loppui siihen kun Niikko avoimesti sanoi, että ettei halua avointa keskustelua ja vetosi kiireisiinsä, sekä luonnollisesti nimesi minut jankkaajaksi.

Yllä on hyvin tavallinen tarina miten tämä toimii. Tämä toistuu päivittäin eri palstoilla tuhansia kertoja ja juurruttaa oikeistopopulismin syvälle tunteisiin ja toimintamalleihin. Sosiaalinen media ja verkko on oikeistopopulismin edellytys. Lehdistä tai kirjoista luettuina näin hulluja ja epäselviä väitteitä on vaikea tehdä tai ainakaan ne ei toimi.

Mihän tällä sitten pyritään? Uskoisin, että kovin moni oikeistopopulisti ei ymmärrä mitä tekevät ja kuinka paljon se tuhoaa yhteiskuntaa. Jos otetaan 5G esimerkkinä niin useissa maissa poltetaan tällä hetkellä tukiasemia. Kyllä, se tuntuu uskomattomalta. Juuri niiden tukiasemien avulla me voimme tässäkin tilanteessa pitää yhteyttä ja saada tietoa. Valitettavasti oikeistopopulisti ei mieti yhteiskunnan hyötyä vaan omaa hyötyä. Oikeistopopulisti voi saada hyötyä näkyvyyden kautta, joka on tie poliittiseen valtaan. Tai hänellä on jotain eturyhmiä joita pelko ja sekasorto auttaa, sekä vaihtohetoisesti eturyhmiä jotka tarjoavat vaihtoehtoisia tuotteita eli saavuttavat taloudellista hyötyä. Valitettavan usein kyse on ihan puhtaasti heikosta itsetunnosta jossa haetaan ihmisten hyväksyntää ja niin hassulta kuin se kuullostaakin sosiaalisen median “likejä” ja positiivisia kommentteja. Kaikki suunnat ovat yksilöille ja yhteiskunnalle haitallisia.

Moni sanoo, että ei noita hulluja kukaan usko. Älkää sanoko niin koska jos tutkitte yleistä keskustelua niin olemme menossa kohti syvää hulluutta. Oikeistopopulismi on jo TV:n keskusteluohjelmissa ja niin mielenvikaista kuin se onkin niin me yritämme vuoropuhelua. Me yritämme löytää järkeä hulluudesta ja näin annamme sille uskottavuuden. Tästä esimerkinä perussuomalaisten puhe käsitteestä kansanvaihto. Sillä viitattiin suunnitelmaan jossa tavoitteena on vaihtaa alkuperäinen kansa toiseen, noin yksikertaistettuna. Hyvin useat perussuomalaiset toimijat sitä toivat julki mutta koska se oli aivan liian hullu siitä vaiettiin ja jälkiä peiteltiin. Eli siis kirjoituksia ja keskusteluita poistettiin. Tavoite oli päästä maahanmuuttovastaisuudessa aivan uudelle tasolle eli syyttämään valtiota tai “eliittiä”. Tämä on pakko tavoittaa maahanmuuttoskeskustelussa koska pikkuhiljaa ihmisten pelot poistuvat ja mahdollisuus käyttää sitä oikeistopopulismissa vähenee.

Oikeistopopulismi ei todellakaan ole puolue sidonnainen vaan pohjautuu enemmän henkilöön. Tosin puolueesta on kiinni millaista viestintää sallii ja millaista yhteiskuntaa tavoitellaan. Jätän jokaisen harteille johtopäätöksien tekemisen. On myös syytä muistaa, että populismi on tapa tehdä politiikkaa. Härskimpiäkin oikeistopopulistisia keinoja käyttävä on yleensä ihmisenä hyvin erilainen. Syytä on siis aina keskustelussa pitäytyä asiassa ja välttää henkilöön menevää keskustelua. Henkilön ulostulot on julkisia. Niiden tapaa ja sisältöä tuleekin nostaa keskusteluun ja arvioida mutta jättää persoonan käsittely mahdollisimman vähälle, jos se ei liity asiaan.

Tämä oli siis vain yksi esimerkki oikeistopopulismista joka tuhoaa yhteiskuntaamme. Vetoan kaikkiin ettei hyväksytä keneltäkään perusteettomia väitteitä ja kiihoittamista toisiamme ja yhteiskuntaamme vastaan. Se ei paljon tarvitse. Jos asia kuullostaa hullulta se on sitä. Jos edustaja ei pysty keskustelemaan ja perustelemaan niin hän todennäköisesti johtaa harhaan. Kysy aina miksi. Kysy lähdettä ja kyseenalaista sanojan tarkoitusperät. Ennen kaikkea kuuntele, ajatettele ja keskustele.