Aseharrastajat ideologian uhreina


Minä en ole koskaan metsästänyt tai harrastanut ampumista. Minun vahvin kosketus aseisiin on saamani sotilaskoulutus, sekä tuntemani lukuisat henkilöt jotka harrastavat ampumista tai metsästämistä. Minä olen saanut sissikoulutuksen, joten osaan käsitellä suurinta osaa eri asetyypeistä. Sen lisäksi osaan käyttää oikein luovasti eri räjähdysaineita, miinoja ja monia eri sotilaskäyttöön suunnitelluista ratkaisuista. Saamani koulutus lisäsi minun kykyä ajatella aseista vastuullisesti mutta samaan aikaan osaan suhtautua niihin ilman hysteriaa. Suuren osan kyky käsitellä asiaa perustuu elokuviin joissa aseiden käyttöä esitellään vähintäänkin kyseenalaisesti. Todellisuudessa aseiden käsittely vaatii osaamista ja taitoa. Näiden kahden mukana syntyy vastuu. Minä tunnen monia harrastajia, eikä yksikään heistä edes puhu aseista.  Muuta kuin paikoissa joissa ei ole ulkopuolisia kuulemassa.

Otetaan historia huomioon

Suomessa on aina ollut aseita. Suomi elää metsässä ja meille metsästys on ollut luonnollinen osa ravintoa ja riistanhoitoa. Ase oli suhteellisen normaali väline ottaa metsään mukaan, eikä siihen suhtauduttu mitenkään ihmeellisesti. Silloin ase oli normaali väline jota useimmat lapset näki jo ihan pienestä pitäen. Aseen käyttöä, huoltoa ja varovaisuutta myös opetettiin sukupolvelta toiselle. Asetta opittiin kunnioittamaan käytön kautta, eikä sitä pelätty. Välillä tuntuu, että lakeja ja asetuksia miettivät henkilöt suhtautuvat jokaiseen aseeseen hysteerisesti ja potentiaalisen massamurhan välineenä. Lisäksi keskustelu on välillä syyllistävää. Jos haluat harrastaa ampumista niin sinut rinnastetaan elokuvista opituiksi hahmoksi joka juoksee pitkin poikin räiskimässä ysimillisellä. Ase itsessään ei ole negatiivinen väline vaan se on joillekin tärkeä ja rakas harrastus joka opettaa monia asioita. Joillekin se on keino hankkia ravintoa ja pitää huolta ympäristöstä. Joillekin se on keräilyharrastus johon yhdistyy historian tuntemus ja yhteiskunnallinen kehitys. Joillekin se on tänä päivänäkin työkalu jota käytetään uhkaavien tilanteiden purkamisen voimankäytön välineenä, oikeutetusti ja äärimmäistä harkintaa käyttäen.

Vastuu ja luottamus

Näistä arvoista olen puhunut paljon. Luottamus kasvattaa vastuuta. Asetta ei saa myöntää ilman luottamusta. Kannatan, että ensimmäisen aseen lupakäytäntö on tiukka ja vaatii jonkin harrastuksen pohjalle. Harrastus takaa sen, että henkilö toimii sellaisten henkilöiden parissa joilla on osaaminen sekä vastuu käsitellä aseita jo valmiiksi kehittynyt. Lisäksi kukaan harrastaja ei halua, että aseita on sellaisilla henkilöillä jotka niitä ei osaa käsitellä tai on jopa potentiaalisia vaaratekijöitä. Ensimmäisen aseen hankinnan jälkeen mielestäni resursseja ei kannattaisi käyttää siihen, että aseen vaihtoa tai uuden hankkimista säädellään niin paljon. Mielestäni siinä kohtaa henkilö on osoittanut olevansa vastuun arvoinen ja osaavansa käsitellä aseita. Siis kunhan pysytään tietystä myönnetyssä määrityksessä, joka perustuu harrastukseen.

Se mitä seuraisin vielä tarkemmin on rikostuomiot ja tietyt terveydelliset ongelmat. Jos henkilö tuomitaan rikoksesta tai sairastuu esimerkiksi mielenterveydellisiin ongelmiin, tulisi aselupien arviointi nousta automaattisesti ja tehokkaasti viranomaisten uudelleen arviointiin.

Lisäksi arviointia tulisi tehdä silloin kun henkilö on toistuvasti puhunut aseita ja niiden haitallisesta käytössä jossakin julkisessa yhteydessä, todistetusti. Tämäkään ei saa perustua kuulopuheisiin vaan olla puhtaasti viranomaistoimintaa.

Tästä voisin nostaa esimerkiksi tämän kaltaisen kirjoittelun:

“Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

Monet tunnistavat tämän Jussi Halla-ahon pohdinnaksi hänen kohdattua seksiä ehdottavan homoseksuaalin. Jussi, sanojensa mukaan, ei miettinyt aseen käyttöä koska henkilö oli homoseksuaali. Vaan siksi, että henkilö oli vaatinut seksiä itsepintaisesti. En usko, että yksikään harrastaja haluaa aseiden käyttöä edes blogeissa käsiteltävän näin.

Aseet kieltämällä väkivalta ei lopu

Kuten totesin minulla on Suomen puolustusvoimien antama sissikoulutus ja olen siitä ylpeä. Olen siitä ylpeä sen takia, että ylipäänsä suoritin sen kokonaisuudessaan ja kunniamaininnoin. Olen myös ylpeä niistä yhteyksistä joita muiden palvelusta suorittavien kanssa syntyi. Vaikka koulutuksessa käsiteltiin paljon aseita, räjähteitä ja monia muita ihmisten tuhoamiseen ja vahingoittamiseen suunniteltuja asioita olivat ne vain osa koulutusta, välineitä. Välineiden käyttö vaatii osaamista ja osaaminen herättää vastuuseen. Ei kukaan ihminen luonnostaan halua panostaa yhtään taloa tai suorittaa väkivaltaista tiedustelua. Minä olen siis kävelevä uhka. Minulla on osaaminen tehdä räjähdysainetta ja osaa sitä käyttää. Osaan sen myös tehdä niin, että minimoin omat tappiot ja maksimoin kohteen tuhovaikutukset. Minut on kouluttanut Suomen valtio, pitäisikö minut kieltää?

Ymmärrän ja kannatan, että aseiden käyttöä ja omistamista säädellään ja seurataan. Se tulee tapahtua aidon elämän ehdoilla, eikä siinä saa ajaa läpi ideologioita aseiden totaalisesti kieltämisestä. Me menemme kohti aikaa jossa aseen voi tulostaa ja tietoa esimerkiksi räjähdysaineiden valmistamisesta saa netistä yhä selkeämmin. Jos menetämme yhteiskunnan tasolla kyvyn käsitellä aseita ja niiden käyttötarkoituksia niin avaamme oven niille henkilöille joilla vastuuta ei ole, eikä kukaan ole opettamassa. Sitä me emme halua kukaan. Aseharrastajat ei ole syyllisiä vaan haluavat noudattaa lakeja, sekä asetuksia. Lainsäätäjien vastuu on tehdä laeista sellaisia, että niitä voi noudattaa, perustuvat terveeseen maalaisjärkeen ja ovat johdonmukaisia.