Äänestä 174 – koulutuksen ja sivistyksen puolesta.

Äänesta 174

Varsinainen vaalipäivä lähestyy. Nyt on poikkeuksellisen tärkeä kuntavaali. Kunnissa tulee olemaan valtavasti muutoksia. Varsinkin soten ja maakuntauudistuksen johdosta. Valtuustojen
päättäjät tarvitsevat rohkeutta, yhteistyötä ja osaamista päätösten tekemiseen. Eikä kysymys ole vain päätöksistä. Kyse on myös positiivisen ilmapiirin rakentamisesta sekä oman osaamisen ja persoonaan peliin laittamisesta.

Äänestäminen on nyt tärkeää. Meidän äänestysaktiivisuus on ollut huolestuttavan alhainen ja äänestämättä jättäminen vaarantaa kehityksen. Jos emme saa edistyksellisten ihmisten ääniä niin edistystä ei tapahdu vaan vanhoilliset pysyy vallassa.

Toivon, että käyt äänestämässä. Toivon, että käytät hetken ehdokkaan valintaan ja heidän ajatuksiin tutustumiseen. Me kaikki tiedämme ettei yksi valtuutettu pysty päättämään kaikesta tai lupaamaan mitään erityistä asiaa. Ehdokkaasi tärkeimpiä ominaisuuksia ovat osaaminen, yhteistyökykyisyys, välittäminen ja empatia sekä nöyrä kutsumus palvella kaikkia Hyvinkään asukkaita ja yrityksiä. Yksi ihminen ei voi valtuustossa päättää kaikesta mutta muutos lähtee aina yhdestä ihmisestä.

Tutustu hetki ajatuksiini blogissani ja päättele voisinko minä olla sinun ehdokkaasi. Tutustu minuun myös facebookissa. Minut tavoitat parhaiten facebookin tai sähköpostin avulla.

www.niko.eskelinen.fi/blogi
Facebookissa olen nimellä Niko Eskelinen poliitikko
niko.o.eskelinen@gmail.com

]]>