Totta kai haetaan Isis-vaimot ja lapset Suomeen

Ihmettelen koko keskustelua. Totta kai Suomen tulee tehdä kaikkensa jotta nämä naiset ja lapset pääsevät takaisin Suomeen. Tietysti edellyttäen, että he itse haluavat mutta olen varma heidän haluavan Suomeen. Yhteiskunnallisesti tämä keskustelu on absurdi. Nämä henkilöt ovat tehneet virheitä valinnoissaan, kauheita virheitä. Miksi he ovat tälläisiä valintoja tehneet? Uskon, että jokaisella on oma henkilökohtainen syy. Jollakin saattaa olla takana aito radikalisoituminen mutta uskon, että suurin osa heistä on mennyt jonnekin jonka todellisuutta oli raaka valhe. Vaikka ääriliikkeisiin yhdistetään aina uskonto niin uskonto ei ole näiden tavoite vaan valta ja mammona. Uskonto on väline jota käytetään hyväksi. 

virheitä tulee käsitellä, virheistä tulee oppia 

Ihmiset tekevät virheitä. Kaikki kehitys perustuu virheisiin ja tuhansiin kokeiluihin. Kehitystä tapahtuu vain jos virheet käsitellään ja niistä opitaan. Sen takia natsien rikoksista pidetyt oikeudenkäynnit olivat tärkeitä. Ne toki ehkäisivät uhrien ja omaisten katkeruutta mutta niissä käsiteltiin yhteiskunnallisesti julmuuksia joita emme saa toistaa. Samaa vaikutusta emme olisi saaneet vastaamalla hirmutekoihin samalla mitalla eli esimerkiksi eliminoimalla tekijät. Toisin sanoen murhaamalla syylliset. Nyt asiaa käsiteltiin lukuisissa oikeudenkäynneissä ja yhteiskunta kehittyi monilta osin. Enemmän kehittyi kuitenkin meidän oikeustaju ja ymmärrys siitä mitä tämän kaltaisissa joukkojen manipuloinnissa tapahtuu, mikä on se mekanismi, että leipurista tulee säälimätön murhaaja. 

Meidän on tärkeä muistaa, että tietyt tahot väittävät monia natsien tekoja perättömiksi, valheiksi jota “eliitti” levittää. Mitä suurempi valhe sitä vaikeampi siitä on päästä pois kun siihen kerran uppoaa. Ihmistä on aina helpompi huijata kuin saada hänet uskomaan, että häntä on huijattu. 

Terrorismi on ihan tätä samaa natsien käyttämää mekanismia. Verhotaan omat agendat johonkin suurempaan ja etsitään ensin heikkoja yksilöitä jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä. Terrorismissa kyse on politiikasta ja vallasta, ei sillä ole juurikaan uskonnon tai isänmaallisuuden kanssa tekemistä. Terrorismi on julmaa rikollisuutta sen kaikissa muodoissa.  

Entä jos sinä olisit siellä? 

Sinä, minä, hän, me ja te olette tehneet virheitä ja tulemme tekemään virheitä. Miten olet purkanut virheen aiheuttaman epätäydellisyyden tunteen ja jopa häpeän? Kannatko sitä edelleen ja esität olevasi täydellinen myrkyttäen mielesi? 

Meidän tulee saada nämä naiset ja lapset Suomeen. Meidän tulee tutkia mitä tekoja he ovat tehneet ja miksi. Meidän tulee siitä keskustella. Meidän tulee oppia näistä onnettomista tapahtumista ja kurjuudesta. Meidän tulee puhua siitä niin kauan ettei yksikään enää hae identiteettiä valheen kautta. Jos nyt hylkäämme nämä naiset ja lapset niin me osoitamme ihan samaa kovuutta ja armon puutetta kuin ne huijarit jotka näitä naisia käyttivät hyväkseen. 

Jos joku näistä naisista on syyllistynyt julmuuksiin meidän tulee rangaista heitä, lakien mukaan. Mutta suurin opetus tulee näiden naisten kautta. He jotka katuvat ja kertovat omasta virheestään ja toimivat näin parhaana esimerkkinä etteivät jatkossa ihmiset toista virhettä. Lapset ei missään tapauksessa ole syyllisiä vaan uhreja.

Yhteiskunnallinen keskustelu on ydin

Minä olen demari. En tunnista puoluettani jos tässä keskustelussa annetaan periksi. Ei tässä ole kysymys terrorismin tukemisesta tai hyväksymisestä vaan kehityksestä ja ihmisarvoista. Minun Suomi ja SDP on armoa antava joka tähtää koko yhteiskunnan kehitykseen tinkimättömästi ja aina ihmisarvoja kunnioittaen. Tämä ei tarkoita mitään lässyttelyä vaan aivan päinvastoin. 

Helppo ja populistinen keino on hylätä virheitä tehneet. Osoittaa kovuutta ja tehdä päätöksiä kuin noitavainossa aikanaan. Nyt vain alustana on sosiaalinen media jossa lynkkausjoukot hakevat joukkohysteriaa ja huutavat verta. Ja kuten aikanaan juuri tätä käytetään harvojen etujen hyväksi. Tätä huutavaa joukkoa ohjaillaan ja heitä käytetään hyväksi mitä törkeimmällä tavalla. 

Jos emme käsittele terrorismin syitä ja niitä onnettomien kohtaloa jotka iskuja tekevät, olemme matkalla kohti julmuuksia. Jos uskomme, että nämä henkilöt ovat vihattavia ja meidän tulee iskeä heitä vastaan niin kuilu syvenee ja sinne tippuvien määrä kasvaa. Meidän tulee olla oikeudessa kovia, meidän tulee vaatia oikeutta ja tutkia tapahtumia. Miksi ihmiskunta ja me emme ole oppineet mitään? Miksi toistamme virhettä jatkuvasti? 

Nyt haetaan niin sanotut isis-vaimot ja lapset Suomeen ja käsitellään asia yhdessä. Annetaan tilaisuus katua ja osoittaa se. Se on paras lääke terrorismin ehkäisyyn ja populistien pyrkimyksille jakaa kansaa.