Suomen työllisyys on tällä hetkellä melko hyvä. Se olisi parempi jos meillä olisi enemmän työvoimaa joiden taidot ja osaamiset vastaisivat paremmin kysyntää. Politiikassa käyty keskustelu työllisyydestä on erittäin yksinkertaistettua ja on lähellä jopa harhaanjohtamista. Sipilän hallitus taisi juhlia kolme eri kertaa työllisyystavoitteen saavuttamista mikä on hyvä osoitus äänestäjien muistista ja työllisyyskeskustelun poliittisista tavoitteista. Suomen taloudellista kohtaloa määrittelee melko paljon se kuinka saadaan koulutettua työvoimaa joka pystyy vastaamaan kysyntään. suuressa roolissa on tietysti on työperäinen maahanmuutto. Työttömyydessä on kova ydin jonka sulattamisessa tärkeimmät asiat ovat koulutus ja sotu-uudistus. Nämä kaksi asiaa ovat niitä jotka meidän työvoiman ja yritysten kehittymisen tulevaisuutta ohjaa.
Työllisyys mittarina
Ei ollut yllätys, että Sipilän hallitus sai tavoitteen täyteen, monta kertaa. Kehitys oli tapahtunut jo aikaisemmin ja kyse oli enemmän korjatuista arvoista. Sipilän hallituksen viesti ja koko arvomaailma perustui siihen, että kun tehdään työtä niin valtio saa tuloja ja yksilön tai perheyhteisön elämänlaatu kasvaa. En tarkoita sitä, että työ ei ole tärkeää tai se ei olisi tärkeä mittari mutta ei sillä todellakaan voida mitata Suomen menestystä tai hyvinvointia. Ainoa millä on merkitystä on tuottavuus.Tuottavuus tuo mukanaan korkeat palkat ja työn jossa ihminen voi kehittyä ja ilmaista itseään. Meille on tuotu politiikan keinoin käsitys työstä, että sitä pitää tehdä tai tulee keppiä. Se on tuonut meille myös huonoa tuottavuutta jota on pönkitetty myös yritystukien kautta. Jos Kokoomus todella kannattaisi markkinataloutta niin he kannattaisivat korkeita palkkoja ja koulutusta. Mutta koska näin ei ole niin siitä voimme päätellä, että Kokoomuksen politiikka on enemmän kaverikapitalismia eli siis ihan puhtaasti eturyhmäpolitiikkaa. Poliittisesti näkemys jakautuu siis työn suunnitelmallisuuteen ja hintaan. Toisaalta työvoiman osaamiseen ja työn, sekä yrittämisen osaamiseen perustuvaan yrittämiseen ja asiantuntijatyöhön.
Koulutus, koulutus ja koulutus
ja koulutus. On ihan sama mitä tuuttia pitkin ihminen oppii jotain ja nostaa arvoaan työmarkkinoilla. Kunhan se tapahtuu. Työllisyyden ja tuottavuuden nostamiseksi, sekä ylläpitämiseksi koulutukseen panostaminen on yksi hallituksen tärkeimmistä keinoista, ellei tärkein. Nimittäin hallitus ei koskaan luo työpaikkoja. Hallitus, sekä eduskunta vain mahdollistaa niitä. Kysymys koulutuksessa ei ole se osista vaan kokonaisuudesta. Koulutuksesta tulisi luoda selkeä malli jossa mahdollisuuksia tarjotaan varhaisnuoruudesta aina eläkeikään asti. Koulutuksessa tulisi myös luopua suurista instituutioista ja miettiä miten koulutusta voidaan antaa vain hyvin kapeaan tarpeeseen. Jollakin tapaa siis miettiä uudestaan tutkintojen osuutta osaamisen tunnistamiseen. Jotta saamme sulatettua työttömyyden kovan ytimen tarvitaan juuri kohdistettua osaamista. Ei uusia tutkintoja vaan yksinkertaisesti nopeasti opetettavia taitoja joita henkilö voi hyödyntää nopeasti ja oppia lisää. Ymmärrän, että tämä on hankalaa mutta jos ajatellaan vaikkapa koodaamista, jossa olisi työtä vaikka ja kuinka paljon. Ei henkilö tarvitse suurta tietotekniikan koulutusta vaan ainoastaan kapeamman osaamisen tietyn ohjelmointikielen osaamisen. Siitä päästää liikenteeseen ja työ tekijäänsä neuvoo. Tämä tietysti vaatii sen, että henkilöllä on motivaatiota ja tahtoa itsellä. Muuten ei mikään koulutus tuota tulosta jossa henkilö on tuottava. Hänet, ehkä saadaan työhön mutta se ei koskaan ole sellaista jossa henkilö ilmaisee itseään eli hän ei ole motivoitunut. Tähän me tarvitsemme parempaa työvoiman neuvontaa ja ohjaamista. “työkkärin tädin” pitäisi olla enemmän mentor joka neuvoo ja tsemppaa henkilöä, eikä vain puhu CV-kursseista.
SOTU-uudistus, läpi vaikka väkisin
Jos koulutus on Suomessa institutionaalinen niin meidän suhtautuminen tukiin tulee myös samoista lähtökohdista.Valitettavasti meidän hyvin yleinen näkökanta työllisyyteen tai työttömyyteen on joko tai. Me emme oikein osaa suhtautua siihen miten yhdistää työ ja muut elämänvaiheet, jos opiskelua ei oteta lukuun. Meidän työttömyyden kova ydin on hyvin pitkälle sellaista jonka työllistymisen esteenä on työkyky, maantieteellinen sijainti tai osaamisen päivittämisen tarve. Nyt pystyssä oleva hallitus on toimiva kun ajatellaan maantieteellistä sijaintia työn tekemisen esteenä. Nimittäin Keskusta ajaa Suomen maakuntien menestystä, joka siis osaltaan tukee työllisyyden kasvua. Siis jos Sipilän ryhmän ajatuksista on päästy eroon, muuten ei. Muissa tapauksissa punamulta perinteisesti toimii hyvin samoihin tavoitteisiin vaikka tavoite olisikin hieman erilainen.
Työllisyyden kannalta sotu-uudistus siis on mielestäni tärkein. Kansalaisen tulee pystyä ottamaan työ vastaan ilman pelkoa byrokratiasta. Vastaus ei ole kansalaispalkka vaan suurin tekijä on tietojärjestelmien uudistus. Meidän tulee tietää kuka tekee ja mitä, sekä yhdistää siihen nopea päätösten käsittely. Asia on hyvin yksinkertainen. Voit tehdä työtä osa-työkykyisenä ja saat valtion tukea. Se tuo ihmiselle myös merkitystä joka taas vähentää merkittävästi muita kuluja. Asia on loppujen lopuksi niin yksinkertainen, että se on sen takia vaikea tehdä. Minä ajattelen niin, että kaikki on jo valmiina. Tarvitaan vain yhteinen tekeminen ja näkemysten yhdistäminen. Niin sanotun oikeiston hyvin tiukka näkemys on se, että köyhyys lisää työllisyyttä. Eli mitä kireämmälle tukien määrä ja saaminen vedetään niin sitä kovemmin ihminen ponnistelee saadakseen leipää. Vasemmisto taas puhuu vastikkeellisuudesta, eli aina tuen mukana tulee velvoite. Näiden kahden näkemyksen ero, jotka ei loppujen lopuksi ole kaukana toisistaan, luo kehityksen jarrun. Kyse on siis loppujen lopuksi ideologiasta. Jotkut uskoo keppiin ja jotkut porkkanaan.
Ei Suomalainen laiska ole
Olemme taas saaneet lukea kuinka Suomalaisia ei saa työhön. Se keskustelu heijastelee juuri yllä kuvaamani ideologista eroa. Minä olen sitä mieltä ettei Suomalainen ole laiska vaan haluaa tehdä työtä. Mutta ei me olla myöskään tyhmiä, jos meille tarjotaan erittäin matalaa palkkaa niin ihminen tavallaan ohjataan valitsemaan tuki. Kyse ei siis usein ole tukien hyvyydestä tai suuresta määrästä vaan palkan pienuudesta. Ehkä meiltä puuttuu enemmän maksavia työllistäjiä kuin tekevää työvoimaa.
Minä luotan Suomalaiseen työntekijään. En tule koskaan uskomaan puheita siitä, että olemme laiskoja tai halua elää tukien varassa. Ideologisten erojen suurin tekijä on valtava, puhutaan sellaisesta asiasta kuin luottamus.